Koulutus erityissuojeluun

Julkaistu Aamulehdessä 2.5.2025

Koulutus erityissuojeluun

Hallitus päätti kasvuriihessään leikata 75 miljoonaa euroa kuntien valtionosuuksista ja noin 120 miljoonaa euroa korkeakouluilta. Samalla kun kaikkien rikkaimmille on tulossa enemmän. Koulutuksen piti olla erityissuojelussa. Hallitus on kuitenkin päättänyt, että nyt on aika Read more

Lue lisää

Vappupuhe 2025

Nokialla 1.5.2025

Hyvät kuulijat 

Haluaisin kertoa iloisia uutisia, miten Suomessa tehdään politiikassa ratkaisuja, jotka lisäävät oikeudenmukaisuutta, hyvinvointia ja pysäyttävät eriarvoistumisen, luontokadon ja sodat. En voi sitä kertoa, sillä valehtelisin. 

Suomessa hallitus tekee ennennäkemättömän oikeistolaista ja julmaa politiikkaa. Read more

Lue lisää

Lastensuojelun säästöistä osa 2

Jatkan vielä tästä ministeri Juuson ehdotuksesta vähentää henkilökuntaa lastensuojelulaitoksista. 

Ideahan on tullut työnantajajärjestöltä Hyvinvointiala Hali ry:ltä. Heidän pääekonomisti kertoi joulukuussa, että lastensuojelussa on liiaksi säänneltyä ja tämä on suorastaan haitallista lapsille. Heidän viestintä ydinsanoma on, että vähemmän sääntelyä Read more

Lue lisää

Lastensuojeluun kohdistuvista säästöistä

Taas meni kahvit väärään kurkkuun, kun kuuntelin ministeri Juusoa ja hänen ajatuksiansa lastensuojelun uudistamisesta. Ei voisi jälleen ministeri enempää ulalla olla lastensuojelun arjesta.

Aivan ensinnäkin, meillä ei ole mitään yliresurssointia lastensuojelussa. Voi olla satunnaisia päiviä, kun väkeä on liikaa, Read more

Lue lisää

Sateenkaarikunta on kaikkien kunta

Kunnissa on hyvin erilaisia valmiuksia ja halua kohdata elämän ja ihmisten moninaisuutta. Yhdenvertaisuuden edistäminen ei kuitenkaan ole mielipidekysymys vaan lain velvoittama edellytys. Jos ei sitä osaa, siihen on saatavilla kyllä koulutusta. Jokaisen kunnan Suomessa on oltava sateenkaariystävällinen.

Alueilla, jossa Read more

Lue lisää

Rosta!

Hej! Jag är Minna Minkkinen och har varit ledamot i Tammerfors stadsfullmäktige i tre mandatperioder. Jag är utbildad socialarbetare och arbetar som inkluderingsspecialist inom barnskyddet.

Jag vill fortsätta att vara med och bygga Tammerfors till världens bästa stad. Därför Read more

Lue lisää

Silvia Modig ja Minna Minkkinen: Nuorten huumekuolemat kasvussa – käyttöhuonekokeilun hylkääminen valtava pettymys

Silvia Modig ja Minna Minkkinen: Nuorten huumekuolemat kasvussa – käyttöhuonekokeilun hylkääminen valtava pettymys

Nuorten huumekuolemat ovat kasvaneet järkyttävällä tavalla, alle 25-vuotiaiden huumekuolemat ovat liki kaksinkertaistuneet parissa vuodessa. Suomessa on todennäköisempää kuolla huumeisiin kuin liikenneonnettomuudessa. Olemme Euroopan ”kärkeä” huumekuolemissa. 

Read more

Lue lisää

Ehdolla kaupunginvaltuustoon neljännelle kaudelle

Ei kevättä ilman vaaleja. Ensi keväänä olen ehdolla neljännelle kaudelle Tampereen kaupunginvaltuustoon. Samaan aikaan ensi kevään kuntavaalien kanssa järjestetään myös hyvinvointialuevaalit, mutta niissä en ole ehdolla. Elämäntilanteeni pienen lapsen vanhempana ei mahdollista kahta vaativaa luottamustoimea. Pidän myös erittäin tärkeänä, Read more

Lue lisää

Toimeentulotuen leikkaukset ovat hengenvaarallisia

Tänään sain sossuna kyllä hieraista silmiäni, kun luin miten toimeentulotukeen ehdotetaan massiivisia leikkauksia, joilla lisätään köyhyyttä.Toimeentulotukilain kokonaisuudistusta valmistelevan työryhmän loppumuistio, eli taustapaperi hallitukselle toimeentulotuen muuttamiseksi on julkaistu. Vähemmän yllättäen se on linjassa hallituksen ideologian kanssa, jossa maailman ongelmat ratkaistaan Read more

Lue lisää

Ehdolla Euroopan parlamenttiin

Syksyllä 2016 päätin nostaa säästöni ja lähteä Kreikkaan Lesboksen saarelle vapaaehtoistöihin niiden ihmisten pariin, jotka ovat tulleet Eurooppaan hakemaan turvapaikkaa. Päädyin lopulta tekemään ympäristötyötä, eli siivoamaan Lesboksen rantoja kumiveneistä, pelastusliiveistä ja muusta roinasta. Ihmisoikeudet ovatkin aina kytköksissä ympäristökysymyksiin ja Read more

Lue lisää

Valtuustokysely päiväkotien varjoisista leikkipaikoista

Valtuustokysely päiväkotien varjoisista leikkipaikoista 20.11.2023

Ilmastokriisi on ihmisten toiminnan seurausta, josta kärsimme kaikki. Kriisin hidastaminen vaatii toimenpiteitä, mutta on myös tehtävä varautumista ja sopeutumista. Helteet ja paahteinen kesäilma on yksi ongelma, johon on varauduttava. Lapset, erityisesti pienet lapset, ovat Read more

Lue lisää

Lastensuojelun voitontavoittelu ei kestä eettistä tarkastelua 

Julkaistu Aamulehdessä 28.3.2023

Lastensuojelun voitontavoittelu ei kestä eettistä tarkastelua 

Viime vuotta lukuun ottamatta, lasten, erityisesti nuorten, määrä sijaishuollossa on kasvanut. Samaan aikaan on kasvanut yksityisten lastensuojelulaitosten tekemät voitot. Kun tarve lastensuojelun sijaishuollolle kasvaa koko ajan, se on erittäin Read more

Lue lisää

Maksuton koulutus ansaitsee kunnianpalautuksen

Julkaistu Vasen Kaista verkkolehdessä

Jälleen Suomea ollaan nostamassa suosta esittämällä korkeakouluihin lukukausimaksuja. Muun muassa valtiovarainministeriö ja Sivistystyönantajat ovat esittäneet vaatimuksia siitä, että tulevalla hallituskaudella Suomen korkeakouluissa on otettava käyttöön lukukausimaksut. Se olisi eriarvoisuuden ja kapenevan osaamisen tie. Sitä emme Read more

Lue lisää

Nyt tarvitaan hoivanyrkki  

Julkaistu Tamperelaisessa 31.12.2022

Nyt tarvitaan hoivanyrkki

Tiedot Acutan päivystysruuhkista ja ihmishenkiä vaarantavista tilanteista eivät yllätä ketään, joka on vähääkään seurannut terveyspalveluiden tilaa Tampereella ja koko Pirkanmaalla. Acutan ruuhkat ovat seurausta sekä vanhuspalveluissa tehdystä valinnasta vähentää ympärivuorokautista hoitoa sekä perusterveydenhuollon Read more

Lue lisää

Nuori, sinulla on lupa erehtyä ja haahuilla!

Nuori, sinulla on lupa erehtyä ja haahuilla!

Omasta nuoruudestani on jo toista vuosikymmentä aikaa. Muistan nuorena olleeni vihainen, hukassa ja varma, että elämä loppuu, kun täytän 25. Viha laantui ymmärrykseksi yhteiskunnallisista ongelmista, löysin polkuni ja huomasin, että ei se Read more

Lue lisää

Rattaat uppoavat, eteenpäin ei pääse, tule apuun Infra

Julkaistu Vasen Kaista verkkolehdessä 8.12.2022

Perheeseemme syntyi vuoden alussa vauva. Alkuvuonna pääsin lumihangessa työntämään vaunuja. Lumihangessa, hirveissä urissa ja sietämättömässä kunnossa olevilla jalkakäytävillä oli lähes mahdoton tarpoa eteenpäin. Autolla sen sijaan matkan teko oli vaivatonta. Talvi tekee tuloaan ja Read more

Lue lisää

Siirtyminen ohjelmistoavusteiseen työvuorosuunnitteluun on keskeytettävä

Julkaistu Aamulehdessä 12.12.2022

Ohjelmistoavusteiseen työvuorosuunnitteluun siirtyminen on uhka henkilöstön hyvinvoinnille

Sosiaali- ja terveysalalla monissa yksiköissä työvuorot suunnitellaan siten, että työntekijöiden elämänvaiheet ja tarpeet voidaan huomioida työvuorojen suunnittelussa. Vuorotyöntekijän näkökulmasta tämä on ehdottoman tärkeää ja merkittävä pitovoimatekijä alalla. Tarvitsemme jokaista Read more

Lue lisää

Velaksi tehtävien hätätukien jälkeen on korjattava rakenteita – energiantuotannossa julkisen sektorin roolia tulee palauttaa

Julkaistu Aamulehdessä 29.11.2022

Ei jätetä ihmisiä markkinoiden armoille

Sähkön hinta on kohtuuttomalla tasolla ja talvi tekee vasta tuloaan. Jokainen meistä huomaa kauppareissulla, että myös ruuan hinta on noussut paljon. Elinkustannusten nousu lisää ihmisten talousahdinkoa, ja pahimmillaan ajaa kotitalouksia velkakierteeseen.

Read more

Lue lisää

Kohti eduskuntavaaleja

Kun olin 14, päätin, että maailman voi pelastaa. Ryhdyin myymään WWF:n panda-tarroja ja aloin kasvissyöjäksi. Vuosien aikana olen opiskellut ammatteja, joissa autetaan ihmisiä ja politiikassa on vierähtänyt jo reilu kymmenen vuotta. Maailmaa on pelastettu lähellä ja kaukana. Usko ja Read more

Lue lisää
Minna Minkkinen

Kiitos kesätyöntekijä

Kolumni julkaistu Vasen Kaista verkkolehdessä. 

Saavun iltavuoroon lomien jälkeen. Osastolla on uusia kesätyöntekijöitä. Yksikään heistä ei ole valmistunut vielä vaan kaikki ovat nuoria opiskelijoita. Henkäisen syvään. Tiedän, että vastuu tänään on mulla. Vuoron aikana on sairaskohtaus ja kesäsijainen Read more

Lue lisää

Tampereen kaupungin esihenkilöinä toimivat on koulutettava työtaisteluoikeuksista ja työehtosopimuksista. 

Valtuustoaloite 16.5.2022

Tampereen kaupungin esihenkilöinä toimivat on koulutettava työtaisteluoikeuksista ja työehtosopimuksista. 

Kevään aikana useat julkisen alan työntekijäryhmät järjestivät laillisia lakkoja, ja myös Tampereen kaupungin työntekijöitä osallistui lailliseen ammattiliittojen järjestämään työtaisteluun. Työntekijöillä on järjestäytymisvapaus, eikä sitä saa työnantaja loukata. Read more

Lue lisää

Vappupuhe 2022

Jyväskylässä 1.5.2022

Hyvät kuulijat

Hyvää vappua. Hyvää työväenliikkeen ja opiskelijoiden juhlapäivää. 

Nyt jos koskaan tarvitaan tilaa ja aikaa rakkaudelle. Nyt jos koskaan tarvitaan solidaarisuutta. 

Hyvät kuulijat

Vappu on työväenjuhla ja siksi puhun nyt työstä ja työntekijöistä. 

Read more

Lue lisää

Suojellaan susia

Julkaistu Kansan Uutisissa 26.2.2022

Suojellaan susia

Olin alkutalvesta Kainuussa vasemmistoliiton vieraana ja kuten aina paistelimme toreilla ja turuilla makkaraa. Sain Sotkamon torilla kysymyksen, jota osasin odottaa: mitä mieltä olet susista. Tunnustin kysyjälle heti alkuun, että pelkään karhuja. Kerroin, että Read more

Lue lisää

Suomen tärkeimmät vaalit käydään nyt

Julkaistu Kansan Uutisissa 11.12.2021

Suomen tärkeimmät vaalit käydään nyt

23.1.2022 käydään hyvinvointialueen vaalit, joissa valitaan hyvinvointialueen valtuuston päättäjät. Nämä päättäjät päättävät sosiaali-ja terveyspalveluiden, sekä palo- ja pelastustoimen järjestämisestä. He päättävät miten ja kuka sote- ja palo- ja pelastustoimen palvelut Read more

Lue lisää

Armollisuutta

Julkaistu Kansan uutisissa 7.11.2021

Armollisuutta rakenteisiin

Viime aikoina silmiini on pompahtanut usein kehotus olla itselleen armollinen. Kehotetaan olemaan nyt itselleen armollinen, koska on syksy,  pimeää ja kurjaa. Itsekin viljelen puoluetoiminnassa, töissä ja kotona kehotusta olla armollinen itseä kohtaan. Read more

Lue lisää

Sote-alan työehtojen ja työolojen laaja remontti

Julkaistu Aamulehdessä 22.10.2021

Sosiaali-ja terveysalan työntekijöiden ammattiliitot ovat vuosien ajan varoitelleet kuntia ja sairaanhoitopiirejä työntekijöiden saatavuudesta. Tampereella on tiedossa, että uusia suunniteltuja palveluita ei olla pystytty avaamaan, kun työntekijöitä ei ole saatu rekrytoitua. On myös tiedossa, että sairaanhoidossa hoitoja Read more

Lue lisää

Mitä kuntaan jää jäljelle 2023?

Julkaistu Vasen kaista verkkolehdessä 13.10.2021

Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä palo- ja pelastustoimen uudistus on aikamme merkittävin yhteiskunnallinen rakenneuudistus. Suomeen perustetaan 22 hallinnollisesti itsenäistä hyvinvointialuetta, jotka vastaavat sote-palveluiden sekä palo- ja pelastustoimen järjestämisestä vuoden 2023 alusta alkaen. (Tämä ei kosketa Read more

Lue lisää

Amiksesta yliopistoon

Julkaistu Kansan uutisissa 2.10.2021

Amiksesta yliopistoon

Aloitin syksyllä sosiaalityön maisteriopinnot Tampereen yliopistossa. Tieni yliopistoon ei ole ollut suoraviivainen. Peruskoulun jälkeen opiskelin lähihoitajaksi, josta vuoden työssäkäynnin jälkeen lähdin ammattikorkeakouluun opiskelemaan sosionomiksi. Nyt 11 vuotta sosionomiksi valmistumisen jälkeen lähdin opiskelemaan sosiaalityöntekijäksi. Read more

Lue lisää

Sote-vaalit ovat myös työelämävaalit

Julkaistu Vasemmistonaisten blogissa 7.10.2021

Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä palo- ja pelastustoimen uudistus on aikamme merkittävin yhteiskunnallinen rakenneuudistus. Siinä missä ennen julkisia toimijoita olivat kunnat, sairaanhoitopiirit ja kuntayhtymät, tulee alueille nyt yksi, iso julkinen toimija, hyvinvointialue. Kyse ei ole mistään Read more

Lue lisää

Pääsetkö yöhön?

Julkaistu Kansan Uutisissa 27.8.2021

Pääsetkö yöhön?

Työskentelen sosiaalialalla keikkalaisena tai freelancer kuten joku saattaisi sanoa. Eli menen töihin kun on tarvetta ja sitähän on. Useasti puhelimeen kilahtaa viesti; pääsetkö yöhön? Kesän aikana pahimpina päivinä pyyntöjä tuli kolmesta eri laitoksesta Read more

Lue lisää