Opi perusasiat, järjestäydy ja ota kantaa

Julkaistu Kansan Uutisissa 14.6.2020

52 vuotta sitten New Yorkissa poliisit tekivät säännöllisiä väkivaltaisia ratsioita seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen suosimiin ravintolohin. 51-vuotta sitten saatiin myös tarpeeksi tästä poliisien väkivallasta ja syntyi kapina, jonka ajatellaan olevan alku nykyiselle Pride-liikkelle. Poliisien väkivalta ei syntynyt tyhjästä, vaan poliittisen johdon vaatimuksista.

Rohkeat aktivistit Marsha P Johnson ja Sylvia Rivera olivat 51 vuotta sitten Stonewellin kapinan keulahahmot. He yhdessä yhteisön kanssa nousivat vastustamaan poliisien väkivaltaa ja loivat samalla maailmanlaajuisen Pride-liikkeen. Olemme ikuisesti kiitollisia Sylvialle, Marshalle ja muille rohkeille aktivisteille, jotka laittoivat oman turvallisuutensa alttiiksi taistellessaan ihmisoikeuksien puolesta. Marsha oli musta sukupuolivähemmistöön kuuluva seksityöntekijä, Sylvia taas latinalaisamerikkalainen, joka myös kuului sukupuolivähemmistöön.

Tänä vuonna kesäkuun Pride-tapahtumat on peruttu koronavirusepidemian vuoksi. Kadut eivät silti ole tyhjiä. Yhdysvalloissa poliisi murhasi George Floydin hänen ihonvärinsä vuoksi. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta Yhdysvaltojen poliisille, päinvastoin. Erityisesti sukupuolivähemmistöihin kuuluvat rodullistetut ovat Yhdysvalloissa vaarassa.

Tänä vuonna kesäkuussa järjestetään Black Lives Matter -mielenosoituksia, joilla vastustetaan mustiin kohdistuvaa syrjintää ja poliisiväkivaltaa. Epäoikeudenmukaisuutta vastaan on marssittava niin kauan kuin sitä on. Ihmisoikeuksien edistäminen ei ala kabineteista, vaan kadulta.

Emme voi kuitenkaan tyytyä vain marssimaan tai lataamaan kuvia sosiaaliseen mediaan. Meidän pitää varmistaa, että myös omat yhteisömme toimivat antirasistisesti. Meidän on paitsi vastustettava rasismia, myös pyrittävä kaikin keinoin purkamaan yhteiskunnan rasistisia rakenteita. Tähän pätevät samat lainalaisuudet kuin kaikkeen taisteluun yhteiskunnallisesta muutoksesta: opi perusasiat, järjestäydy, tee töitä ja ole valmis pohtimaan myös omia toimintamalleja.

Kukaan ei ole seppä syntyessään, antirasismia voi oppia ja internet on täynnä tietoa aiheesta.

Ei muuta kun opiskelemaan ja järjestäytymään.

En väitä, että tästä tulisi helppoa, mutta epäoikeudenmukaisuuteen tulee puuttua niin omassa puolueessa kuin koko yhteiskunnassakin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *