Vappupuhe 2026

1.5.2026 Hämeenkyrö

Hyvät kuulijat 

Haluaisin kertoa iloisia uutisia, miten Suomessa tehdään politiikassa ratkaisuja, jotka lisäävät oikeudenmukaisuutta, hyvinvointia ja pysäyttävät eriarvoistumisen, ilmastokriisin ja sodat. Jos näin sanoisin, valehtelisin. 

Suomessa hallitus on viimeiset kolme vuotta tehnyt ennennäkemättömän oikeistolaista kuripolitiikkaa. Mikä ei tietenkään ole ihme, sillä meillä on vallassa sinimusta porvarihallitus. Oikeistolainen hallitus tekee oikeistolaista politiikkaa ja siinä tämä hallitus on onnistunut erinomaisesti. Se on onnistunut kasvattamaan tuloeroja, pääoma on kasautunut aina vaan pienemmälle joukolle, leipäjonot ovat historiallisen pitkät, työttömyys on EU-maiden korkeimmalla tasolla, julkinen talous heikkenee ja palvelut rapautuvat. Ja jo miljoona suomalaista elää köyhyys- ja syrjäytymisriskissä. 

Asiat voidaan tehdä myös toisin ja me olemme siihen valmiina. 

Hyvät kuulijat 

Tämä hallitus on käynyt viimeisen kehysriihensä ja se on riihen ainoa iloinen uutinen. Päätökset sen sijaan ovat karuja. Leikkaukset sosiaali- ja terveyspalveluista, järjestöiltä ja kunnilta sekä asiakasmaksujen korotukset osuvat suoraan pienituloisiin, mutta myös muihin. 

Kuntien rahoituksen leikkaaminen ei ole abstraktia talouspolitiikkaa: se tarkoittaa vähemmän resursseja kouluihin ja varhaiskasvatukseen, ja siksi se koskettaa jokaista perhettä. 

Asiakasmaksujen nosto kolmen vuoden sosiaaliturvaleikkausten päälle ajaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevat entistä suurempaan talousahdinkoon. Erityisen julmasti nämä osuvat pitkäaikaissairiin ja ikäihmisiin. 

Samaan aikaan hallitus jakaa lisähyötyjä niille, jotka eivät niitä tarvitse. Näiden päätösten lasku jää sairaiden, lasten, työttömien ja köyhien maksettavaksi. Oikeistopolitiikan seurauksena kymmenettuhannet lapset sysätään köyhyyteen. Tämä ei ole pakko vaan tämä on tietoinen poliittinen valinta.

Hallitus väittää, ettei ole vaihtoehtoja, että kaikki suomalaiset kyllä kestävät nämäkin kehysriihenleikkaukset. Näin ei ole. Kehysriihen päättäjien tai heidän kavereiden elämään nämä päätökset eivät ylety. Ne koskettavat valtavaa määrää suomalaisia, mutta ei kermakakun ylintä kirsikkaa. 

Ja lopuksi vielä kehysriihestä on pakko ääneen ihmetellä, että mikä on tämä turpeen repiminen takataskusta ratkomaan Suomen talouden ongelmia. On ehkä kuvaavinta tämän hallituksen politiikan epäonnistumisesta, että he kuvittelevat ilmastokriisin pahentamisen vähentävän valtion velkaantumista. Se on juuri toisin päin. Heikko ilmastopolitiikka on erittäin kallis lasku tuleville sukupolville. 

Hyvät ystävät 

Vahva valtiontalous rakentuu työllisyydestä, osaamisesta, innovaatioihin perustuvasta tuottavuudesta ja oikeudenmukaisesti kerätystä verotulosta. Näissä hallitus ei ole onnistunut. Työttömyys on korkealla, konkursseja on ennätysmäärä, köyhyys on lisääntynyt erityisesti lasten keskuudessa ja velka jatkaa kasvuaan. On syytä todeta, että oikeistolainen politiikka ei toimi Suomen eduksi, vaan palvelee harvoja ja valittuja.

Valtionvelkaa enemmän huolettavat ilmastokriisi, köyhyys, sodat ja kasvava eriarvoisuus, myös siksi, että juuri ne ovat suurimpia pitkän aikavälin uhkia valtiontaloudelle. Kun näihin puututaan, myös velkaantuminen hillitsee itseään.

Velkaantumista ei taiteta rajuilla menoleikkauksilla. Leikkaukset syventävät taantumaa, lisäävät työttömyyttä ja pahentavat lopulta velkaongelmaa. Velka ei vähene keinotekoisilla velkajarruilla, vaan vahvistamalla työllisyyttä, tuottavuutta ja hyvinvointivaltion kestävää rahoituspohjaa.

Rikkaita hyödyttävät verotuksen valuviat on tukittava ja progressiivinen verotus ulotettava myös pääomatuloihin. Suurille miljoona euroa ylittäville varallisuuksille on säädettävä miljonäärivero sen sijaan, että tavallisten työntekijöiden verotusta tai arvonlisäveroa korotettaisiin. On viimein rikkaiden vuoro osallistua talkoisiin.  

Hyvät kuulijat

Työväenliike on aina taistellut riistoa ja orjuutta vastaan. Nyt silmät on avattava modernille orjuudelle mitä nykypäivän Suomessa tapahtuu. Riistoa ja suoranaista ihmiskauppaa tapahtuu suomalaisessa työelämässä kuten marjanpoiminnassa, rakennustyömailla, teollisuudessa, nepalilaisissa ravintoloissa, maataloudessa ja siivousalalla. 

Tämä ihmisten hyväksikäyttö ja riisto on ollut sallittua silmiemme alla. Työperäinen hyväksikäyttö helpottuu yhteiskunnassa, missä työntekijöiden asemaa heikennetään ja samalla työperäisestä riistosta ei olla kiinnostuttu. Ja sitä tässä maassa on viimeiset neljä vuotta systemaattisesti tehty. Heikennetty ammattiliittojen ja työntekijöiden asemaa. 

Suomessa tapahtuva ihmiskauppa ei ole sattumanvaraista, vaan hyvin määrätietoista ja järjestelmällistä ja se on ollut pahantahtoisille toimijoille helppoa. Sillä toimijat tietävät, että poliisi tutkii kunnolla vain harvoja ihmiskauppatapauksia ja ihmiskaupan uhrit jäävät usein vaille oikeuksiaan. Yleensä sanktio on se, että työnantaja joutuu vain maksamaan maksamattomat palkat. Ei varsinaista rangaistusta tai pahimmillaan pieni sakko. 

Hyödymme ihmisten riistosta. Kaupan hevi-osastolla on tarjolla kotimaisia kurkkuja ympäri vuoden, lapsen koulu on joka päivä siivottu ja uusia taloja rakennetaan. Harva meistä tietää tämän hinnan tai haluaa ajatella sitä. Taustalla voi olla palkkavarkautta, kynnysrahoja, vapauden riistoa, väkivaltaa ja umpisurkeita työoloja. Arkemme hyvinvointivaltiossa ei voi perustua ihmisten riistolle. 

On täysin sietämätöntä, että tämä tilanne on päästetty näin pitkälle ja että sitä on katsottu läpi sormien vuosikymmenten ajan. Keinot tilanteen muuttamiseksi ovat olemassa. Kyse on tahdosta.

Tavoitteena tulee olla, että Suomi ei enää ole maa, jossa ihmiskauppa on helppoa, vaan maa missä se on mahdotonta. Ihmiskauppaa ja työperäistä riistoa voidaan kitkeä kriminalisoimalla alipalkkaus, mahdollistamalla ammattiliitoille joukkokanneoikeus ja lisäämällä ammattiliittojen tiedonsaantioikeutta. Lisäksi on toteutettava hankintalain muutos, jotta pääurakoitsijalle tulee vastuu koko alihankintaketjusta. Näin kitkemme pois maan tavaksi muodostuneen riiston. 

Hyvät ystävät 

Maailma on levoton ja myllerryksessä. Maailmanpoliittiset jännitteet ymmärrettävästi herättävät meissä valtavasti huolta. Kun elämme epävarmuudessa, saattaa helposti lähteä etsimään syyllistä sieltä missä se ei ole. Oikeistolainen politiikka ja kapitalismiin uskominen ei synnytä maailmaan rauhaa. Se synnyttää geopoliittisia valtataisteluita, sortoa ja tuskaa. 

On hirvittävää katsottavaa miten Suomen ylin poliittinen johto on kykenemätön sanomaan, että ihmisiä ei saa tappaa ja että muun muassa Israel ja USA toimivat väärin tappaessaan lapsia koulumatkalla. On aivan sietämätöntä, että Suomi edelleen käy asekauppaa kansanmurhaan ja sotarikoksiin syyllistyneen Israelin kanssa. Tämä tulee lopettaa välittömästi. 

Autoritaarinen valtapolitiikka ja uusfasismin nousu uhkaa koko maailmaa. Trumpia, Putinia ja eurooppalaista äärioikeistoa yhdistää sama unelma: etnonationalistinen yhteiskunta, jossa vähemmistöille, siirtolaisille ja yhdenvertaisuudelle ei ole sijaa. Tavalliselle kansalle heidän politiikkansa ei tuo mitään myönteistä vaan ainoastaan kasvavaa ahdinkoa ja väkivaltaa. Äärioikeistolainen politiikka ei koskaan ole kansan puolella vaan lopulta sitä vastaan ja aina pääoman puolella. 

Me vasemmistoliitossa haluamme rakentaa yhteistyölle perustuvaa maailmaa, jossa kansainvälistä oikeutta kunnioitetaan, ilmastokriisi ratkaistaan, taloudellista eriarvoisuutta puretaan ja ihmisoikeuksia puolustetaan. Haluamme, että jokainen lapsi maailmassa voi kulkea rauhassa kouluun. 

Hyvät kuulijat

Nuorisobarometri ja lukuisat kyselyt kertovat samaa: nuorten tulevaisuudenusko on romahtanut. Eikä ihme. Maailma palaa sodissa, koulutuksesta ja palveluista leikataan, ja nuoria kehotetaan pärjäämään yksin. Velalla pelotellaan, mutta ilmastokriisiin ja luontokatoon ei vastata. Tasa-arvo ottaa askelia taaksepäin.

Jos olisin nuori tässä ajassa, kysyisin täysin oikeutetusti: minkä puolesta minun pitäisi uskoa huomiseen?

Aikuisten ja päättäjien epäonnistumiset eivät saa muuttua nuorten taakaksi. Tulevaisuudenusko ei synny sanahelinästä, vaan politiikasta, joka luo turvaa. Hyvinvointivaltio on lupaus siitä, että jos elämässä sattuu, ihminen ei putoa.

Vaikeat ajat eivät ole vasemmistolle poikkeus. Historiallisesti olemme toimineet juuri silloin, kun olosuhteet ovat olleet raskaimmat. Näyttönä voidaan pitää, että olemme yhdessä rakentaneet pohjoismaisen hyvinvointivaltion.  Meillä on halu ja kyky uudistaa se ekologisesti kestäväksi, demokraattisemmaksi ja tasa-arvoisemmaksi.

Sillä nykyinen talousjärjestelmä keskittää voitot harvoille ja jättää työn tekijät, luonnon ja tulevaisuuden maksajiksi. Me emme tarvitse järjestelmää, jossa raha määrää ja ihmisyys myydään halvalla. Me tarvitsemme politiikkaa, joka asettaa ihmiset ja luonnon voiton edelle. Oikeus hyvinvoivaan ympäristöön kuuluu kaikille. Siksi puolustamme puhtaita vesiä, lähiluontoa ja metsiä ylikulutukselta ja suuryritysten ahneudelta.

Mikään tästä ei tapahdu yksin. Vain yhdessä voimme muuttaa maailmaa. Siksi nyt jos koskaan meidän on järjestäydyttävä,  liitoissa, järjestöissä, liikkeissä ja politiikassa. Jos olet yhtä vihainen tämän hetkisestä poliittisesta tilanteesta kuin minä, niin kanavoi se kiukku toiminnaksi ja solidaarisuudeksi. Niillä voitetaan enemmän kuin vihalla. 

Me uskallamme yhä unelmoida maailmasta, jossa teemme vähemmän töitä, meillä  on enemmän aikaa elämälle, jossa emme kuluta maapalloa loppuun ja jossa rauha on mahdollinen. Vaikka ajat ovat kovat, emme luovu unelmista. Vaikka huominen näyttäisi synkältä, istutamme silti tänään omenapuun.

Vuoden päästä käydään eduskuntavaalit. Silloin aiomme kääntää Suomen suunnan. Haluan ensi vappuna seistä kanssanne vaalivoittajina ja aloittaa puheeni hyvillä uutisilla: Suomessa tehdään päätöksiä, jotka lisäävät oikeudenmukaisuutta, vähentävät köyhyyttä ja palauttavat uskon tulevaisuuteen.

Pitäkää huolta itsestänne ja naapurista. Hyvää vappua kaikille.