Päätöksenteolla vakautta tulevaisuuteen

Julkaistu Kansa Uutisissa 6.9.2020

Elämme poikkeuksellista aikaa, oli viime kevään fraasi. Syksyn fraasi taitaa olla, että tulevaisuus on epävarmaa. Epävarmuus on läsnä paitsi yksilöiden arjessa myös yhteiskunnassa ja päätöksenteossa.

Kunnissa valmistellaan nyt ensi vuoden talousarvioita vaikeasti ennakoitavassa tilanteessa. Kuntapäättäjät ja valmistelijat ovat lähes mahdottoman tilanteen edessä, kun emme vielä tarkalleen tiedä, millainen syksy meillä on pandemian kanssa. Varmaa tässä vaiheessa on, että globaalilla pandemialla on vaikutus myös kuntatalouteen.

Kuntaliitto arvioi, että pandemian vaikutus kuntien talouteen on 1,7 miljardia euroa vuonna 2021. Monessa kunnassa ollaan kohtuuttomassa tilanteessa. Verotulot laskevat koronan vuoksi, ja samaan aikaan palvelutarve kasvaa, osittain koronan vuoksi. Nyt olisi täysin vastuutonta tehdä politiikkaa, joka lisää eriarvoistumista.

Tiedämme jo, että haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset kärsivät pandemiasta ja sen mukanaan tuomista rajoituksista eniten. Pahenevan eriarvoistumisen riski on olemassa, jos emme pidä huolta haavoittuvassa asemassa olevista ihmisistä. Kevät ei ollut meille kaikille samanlainen. Osalla työt siirtyivät kotiin ja palkanmaksu jatkui. Osalla työt loppuivat ja sitä myötä myös tulot romahtivat. Osa jatkoi töitä entiseen tapaan, oman terveyden riskeeraten. Tämä on otettava myös huomioon, kun pohdimme, miten selvitään pandemian aiheuttamista taloudellisista ja sosiaalisista menetyksistä.

Nyt jos koskaan on tullut näkyväksi vakaan hyvinvointiyhteiskunnan merkitys. Laadukas koulutus, toimiva terveydenhuolto, ja sosiaaliturva varmistavat, että mahdollisimman harva putoaisi kokonaan kelkasta. Vaaditaan rohkeutta ja tulevaisuuteen tähtäävää politiikkaa niin hallitukselta kuin kuntien valtuustoiltakin. Leikkauslistat ja lyhytnäköinen säästäminen ovat tässä tilanteessa vastuutonta politiikkaa. Tarvitaan politiikkaa, missä nähdään pandemia-ajan yli. Nyt jos koskaan tarvitaan vasemmistolaista politiikkaa, että selviämme tämän ajan yli mahdollisimman pienin vaurioin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *