Julkaistu Aamulehdessä 29.6.2019

Huumeidenkäyttäjien auttamiseksi on ratkaisuja

Carpelan kuvasi mielipidekirjoituksessaan (AL 27.6.2019) tuntemuksiaan Tampereen huumeongelmasta. Olen työskennellyt päihde-ja mielenterveystyössä Tampereella kymmenisen vuotta ja tunnistan, että katukuvassa on tapahtunut muutoksia. Muutokset johtuvat siitä, että me emme kaupunkina ole onnistuneet huumehoidossa.

Huumeongelmat ja käyttöaineet ovat hyvin samanlaiset Tampereella ja muualla Suomessa. Jätevesitutkimuksissa amfetamiinin määrä kasvaa tasaista tahtia. Silti, Tampereella painotetaan erityisesti avohoidossa opioidikorvaushoitoa. Amfetamiiniriippuvuutta ei voida kuitenkaan hoitaa korvaushoidolla. Lisäksi olen huomannut, että yhä enenevissä määrin myös korvaushoidossa olevat käyttävät alkoholia ja muita huumeita. On täysin oikein kysyä toimiiko meidän korvaushoitomme oikein ja jos ei toimi, mitä pitäisi tehdä? Onko kyse resursseista vai mistä? Miten voi olla, että hoidon piirissä olevat ihmiset voivat näin huonosti?

Arvioni on, että olemassa olevat palvelut eivät vastaa kentän ja huumeidenkäyttäjien tarpeeseen. Muutama vuosi sitten Tampereen kaupunki kilpailutti huumehoidon ja otti käyttöön “kukaan ei putoa” -mallin. Kilpailutuksen jälkeen kaupungin huumehoidosta vastaavat Helsingin Diakonissalaitos ja A-klinikkasäätiö. Näyttää siltä, että kilpailutuksen jälkeen tarjolla on vähemmän huumehoitoa muihin kun opioidikorvaushoitoon.

Epäonnistuneen kilpailutuksen lisäksi Tampereen kaupungin suurin ongelma on kokonaisvaltaisen näkemyksen puuttuminen.

Carpelan esitti kysymyksen, mitä voidaan tehdä. Minulla on näkemys, miten ihmisiä tulisi auttaa, jotta kaupunki olisi meille kaikille turvallisempi ja samalla vähentäisimme inhimillistä kärsimystä. Ja olenkin toistuvasti pitänyt asiaa esillä mm. kaupunginvaltuuston kokouksissa. Kaupungin tarjoamat laadukkaat huumehoidon palvelut on yksi ratkaisu. Lisäksi tarvitaan toimivat haittojavähentävät palvelut, sillä ne nimensä mukaan vähentävät haittoja niin yksilötasolla kuin yhteiskunnassakin. Lainsäädäntötasolla ratkaisu on lopettaa huumeidenkäytöstä rankaiseminen, koska rangaistuspolitiikka ei vähennä huumeiden käyttöä, eikä niistä aiheutuvia haittoja. Vankilassa istuttaminen päinvastoin lisää syrjäytymistä ja huono-osaisuutta. Sama panostus on järkevämpi käyttää huumehoitoon ja ennaltaehkäisyyn. Tämä linja ei tarkoita, että normalisoimme ja hyväksymme huumeidenkäyttöä, vaan ymmärrämme mitä sen hoitaminen vaatii. Se tarkoittaa, että tunnustamme jokaisen ihmisen oikeuden hyvään hoitoon diagnoosista riippumatta ja tiedostamme, että hoitamatta jättäminen on aina kalliimpaa kuin hoitaminen.

Päihteet ja eriarvoistuminen kulkevat käsi kädessä, siksi tähän on puututtava kaikilla tasoilla, kunnissa, eduskunnassa ja EU:ssa. Näin varmistamme, että huumehaittoja on vähemmän ja kadut ovat turvallisia meille kaikille.