Aloite sateenkaarinuorten hyvinvoinnin edistämiseksi

Valtuustoaloite 14.12.2015

Tampereella asuu tuhansia nuoria, jotka kuuluvat seksuaali- tai sukupuolivähemmistöihin. Heillä pitää olla oikeus käydä koulua, osallistua nuorisotoimintaan ja käyttää muita kaupungin palveluita pelkäämättä syrjintää.

Valitettavasti syrjimättömyys ei aina toteudu. Nuorisotutkimusseuran Hyvinvoiva sateenkaarinuori -tutkimushankkeen tulosten perusteella sateenkaarinuoret kokevat syrjintää sekä koulussa että sosiaali- ja terveyspalveluissa. Kouluissa heidän on vaikeaa saada tilaa kokemukselleen sukupuolestaan tai seksuaalisuudestaan. Sosiaali- ja terveyspalveluissa on pahimmillaan nuorilta saatettu evätä palveluita seksuaalisen suuntautumisen takia tai homoseksuaalisuus on voitu tulkita syyksi mielenterveyden ongelmiin. Aina nuoret eivät uskalla kertoa seksuaalisesta suuntautumisestaan työntekijöille, koska pelkäävät, ettei sitä osata kohdata asiallisesti.

Syrjivien ja epäasiallisten käytäntöjen takana voi olla tiedon ja osaamisen puute. Siksi sateenkaarinuorten asemaan voidaan vaikuttaa lisäämällä koulujen, nuorisotoimen ja sosiaali- ja terveyspalveluiden työntekijöiden tietoisuutta sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta.

Me allekirjoittaneet kaupunginvaltuutetut esitämme, että

– selvitetään nuorten kanssa työskentelevien työntekijöiden tarve koulutukseen sateenkaarinuorten kohtaamisesta.

– selvitetään mahdollisuus varmistaa koulutuksen ja perehdytyksen keinoin, että jokaisella nuorten kanssa työskentelevällä työntekijällä on vähintään perustiedot sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *